Liikennekaupungissa ei ulkoilumahdollisuutta keskiviikkona 15.4

Keskivikkona 15.4.2020 Liikennekaupungin ulkoalueella on kaupungin omaa toimintaa klo 12-16.

Alueellamme koulutetaan Helsinki avun työntekijöitä uusien liikennevälineiden käyttämiseen. Samaan aikaan alueella ei voi turvallisuussyistä käydä ulkoilemassa.

Muina aikoina Liikennekaupungin ulkoalue on kuitenkin ulkoilevien kaupunkilaisten käytössä. Liikennevalot ovat päällä ja portti on auki, joten lasten kanssa voi käydä tutustumassa liikenteeseen osana etäkoulunkäyntiä.

Pyydämme kuitenkin kaikkia vierailijoita huomioimaan viranomaisten antamat ohjeet kokoontumisista ja ihmisten välisistä kontakteista.