Keskittyneitä, teräviä katseita.

Eturivissä useat olkapäät ovat painuneet hieman kaareviksi jännityksestä ja ujostuksesta. Luottavaiset silmät skannaavat tiukasti valkokangasta, tarkastelevat kuvaa. Onko se koira. On se varmaan, tai sitten jänis. Kankaalle heijastetussa diakuvassa on rivissä liikennekaupungin opetusmateriaaleissa seikkailevat eläinystävykset, minulle jo tutuksi tullut Pinku-pingviini seurueineen. He kiiruhtavat samaa piirrettyä suojatietä jokaisen oppitunnin alkamiseen saakka, pääsemättä kuitenkaan koskaan puoliväliä pidemmälle.

Olemme Lasten liikennekaupungin luokkatilassa. Kuulutus muistuttaakseen asiakkaita tunnin alkamisesta on tehty, oppitunti on juuri alkamaisillaan. Tähän mennessä olen jo pitänyt lähes päivittäin lapsille kyseisiä tunteja, joinakin päivinä useita. Jokainen niistä on muistuttanut vuorollaan liikennekaupungin työn tärkeydestä: lasten tietoisuus liikenneasioista lisääntyy useimmiten huomattavasti tunnin mittaisen opetus- ja ajosession aikana. On palkitsevaa saada opetuksen keinoin asiakkaiden liikennekäyttäytymisessä konkreettisesti näkyviä tuloksia aikaan.

Tähän kyseiseen hetkeen mennessä olen työskennellyt liikennekaupungissa pyöreät kaksi viikkoa, kesätyöjakso on humahtanut puoliväliinsä hätkähdyttävän nopeasti. Sille löytyy selitys; aika on täällä toimintaa, viiden kilometrin tuntinopeutta ja kärsivällisyyttä. Lasten kanssa työskennellessä aikakäsitys muuttuu, kahdeksantuntisen työpäivän aikana ehtii vierailla kovin monenlaisissa pienissä todellisuuksissa. Niihin pääsee käsiksi oppituntien lisäksi pienen kaupungin vilskeessä, vaihtaessa tietoja ja kuulumisia lasten kanssa kesken temmellyksen. Lasten arkiset, mutta arkea monta kertaa terävämmät ajatukset tahdittavat päivää, luovat sosiaalista sisältöä varsinkin työn fyysisesti passiivisimpaan osioon, liikenteen tarkkailemiseen ulkotiloissa.

Tyypillisenä päivänä opetus ja muut tehtävät jakautuvat melko tasaisesti koko työpäivän ajalle, ja tekemisen puutteessa sellaista varmasti löytyy pienen ajattelutuokion jälkeen. Oma aktiivisuus ja sopivan tilan haltuunotto kannattavat. Ympäristöä havainnoimalla pääsee toki jo hyvään alkuun – aina riittää lakaistavia asfalttialueita ja erinäisiä taideprojekteja suojateiden maalaamisesta käpyoravan rakentamiseen antaessa tilalle mahdollisuuden johdattaa. Kuluneiden viikkojen aikana työntekijän roolia onkin tullut tarkasteltua työn monipuolisuuden vuoksi melko monesta eri näkökulmasta ja monia eri työtehtäviä tehden.

Liikennekaupunki on sen myötä työntekijän osassa ennen kaikkea paikka tarkasteluun. Tarkkailua ja tarkkuutta voisi jopa pitää työtä kannattelevina tukipilareina: tarkkaavaisena ohjautuu helpoiten sinne missä vahvistusta kulloinkin tarvitaan. Ulkona liikennevahdissa innokkaasti ajokkejaan käsittelevien ajajien kanssa tulee olla tarkkana; nopeusrajoitukset ovat suhteellisia, kun adrenaliini virtaa kuusivuotiaassa ja polkuauton rattiin pääsee ensimmäistä kertaa. Kesäkahvilan tiskillä tarkkuus on numeroissa, säntillisessä kirjanpidossa ja asiakkaiden huolellisessa lukemisessa. Työn ollessa liikennekaupungissa suurimmaksi osaksi asiakaspalvelutyötä on tarkkanäköisyydestä miltei eniten hyötyä juurikin ihmisiä kohdatessa: miten olla eniten oikein vaihtelevissa tosielämän kohtaamisissa työympäristössä ja vieläpä työntekijän asemasta.

Luokassa juuri oppitunnin alkamishetkellä, kahden kokonaisen työviikon jälkeen, tarkkaavaisuus on molemminpuolista. Ilma väreilee, hiostaa. Ulkona on lämmin ja puristava päivä, mutta luokasta tunkeileva vesihöyry ja auringonvalo liian runsaissa määrin pysyvät etäällä diaesityksen eläinmaailman ja sälekaihtimien ansiosta. Innosta punaposkisten lasten kysymykset täyttävät tilan, kun käynnistän vihdoin tunnin esittelemällä itseni ja eläimet. Lapset kertovat omat nimensä, ja sukellamme diakuvien maailmaan. Nämä kuvitetut risteykset ovat jo tulleet kaikkine vielä kuvittamattomine vaaroineen minulle niin tutuiksi, etten turvaudu enää muistiinpanoihin vaan annan kuvien kertoa puolestaan.

Jokaisen tunnin perustana on liikennekasvatukseen ja –valistukseen pyrkivä opetus, painottuen päivästä riippuen joko polkuautoilijan tai –pyöräilijän sääntöihin, velvollisuuksiin ja oikeuksiin. Tunnit tuovat työntekijän työpäivään sisältöä ja mahdollisuuden heittäytyä mukaan tilanteeseen. Opettajan roolissa oleminen myös tarjoaa tilanteita oman yhteiskunnallisen roolinsa tarkasteluun ja auktoriteettiasemassa toimimiseen, kuitenkin lempeästi ja lapsia kunnioittaen. Työ liikennekaupungissa on ollut muutenkin mielenkiintoista juuri oman roolin etsimisen ja löytämisen näkökulmasta. On ollut mukavaa huomata, että vaikka työnhakuvaiheessa hakijastatus olikin ”kesänuori”, ei täällä ole niputettu työntekijöitä sen mukaisiin tyypillisiin muotteihin tai rakennettu hierarkiaa työntekijöiden välille. Työtä tehdään tasavertaisina ja apua saa jos tarvitsee, eikä sitä kaihdeta kysyä myöskään meiltä nuoremmilta.

Tasavertaisuuteen pyrkii liikennekaupunki myös opetuksellaan liikennekasvatuksen saralla – se on jokaiselle kohderyhmäläiselle samaa, toki yksilöt huomioon ottaen. Eroja lähtökohdissa ja tiedon määrässä kiritään umpeen hyvän nimissä niin oppitunneilla kuin ulkona kaupungissakin. Tämä on ollut helpottavaa huomata aitojen ulkopuolisen maailman myllertäessä samaan aikaan erinäisten tasa-arvokysymysten ympärillä: täällä kaikkien oppiminen on yhtä tärkeää taustoista riippumatta.

Lapsiläheisessä työssä ei voi olla myöskään huomaamatta sitä intensiteettiä, joka lasten toiminnassa on läsnä likipitäen koko ajan, tunteiden kirjo yhden oppitunnin aikana voi olla lähestulkoon rajaton. Kaikki tapahtuu suurena, tässä ja juuri nyt. Lapsen preesens on niin vahva, että samalle tasolle virittäytyminen vie välillä aikuiselta ajon verran aikaa, vie usein monia hetkiä löytää yhteinen kieli kaiken sen puhtaan innokkuuden keskeltä. Lopulta onkin kaikista palkitsevinta saada yhteys ja saada toinen oivaltamaan jotakin uutta tai lujittaa vanhaa. Palkitsevaa on myös oivaltaa itse jotakin muiden ihmisten kautta.

Oivaltamiseen, vanhojen taitojen soveltamiseen ja uuden oppimiseen liikennekaupunki on kesätyönä tarjonnut monta auttavaa kättä: avoin mahdollisuus ihmisten vastavuoroiseen kohtaamiseen luo niille erittäin vahvat ja lämminhenkiset puitteet, joita lapset viisaine ajatuksineen värittävät alituiseen.

-Juuli

Olin vastuussa liikennekaupungin kesäkahvilan toiminnasta viikolla 26.
Kuvituksena ”muistiinpanojani” ja havaintojani ympäristöstä tältä ajalta.